sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Samin treeni141014

Samin treeni 14.10.2014


Ensimmäistä kertaa saapui valmennusryhmän treenejä vetämään Sami Wessman...ja tätähän oli odotettu :-). Aluksi Sami totesi, että ryhmässä on eri kohdassa eteneviä koirakoita, joten hän pitää pääsääntöisesti sellaisia treenejä, joissa osa voi tehdä rataa ja osa treenata esim. jotain tiettyä ohjausta. Räätälöidysti jokaiselle jotakin, mikä kuulostaa hyvältä. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin runsas juoksu ja liike radalla. Sami halusi ensimmäiselle kerralle treenin teemalla "less is more" , mahdollisimman vähän liikettä ohjaajalta ja koira tekee työt. Erittäin tarpeellista ja hyödyllistä ainakin allekirjoittaneelle, mutta myös älyttömän hankalaa.




Kentällä kolme hyppyä ja kaksi putkea...ohjaajan tehtävänä pysyä yhden neliömetrin aluella (tästä kyllä joustettiin aika paljonkin välillä) ja ohjata koiraa mahdollisimman pienillä liikkeillä. Eri koirakoiden kanssa tehtiin eri versioita. Laitan tekstin loppuun vielä videon Raipen ja mun treenista. Voin sanoa, että näyttää hankalalta, mutta tuntui vielä hankalammalta ;-).




Treenin lopuksi pidettiin vielä puolen tunnin "meditaatiosessio" ja käytiin läpi jokaisen koirakon kehittämistä vaativia kohtia. Sovittiin myös, että Sami tulee jatkossa vetämään treenit joka kuun toinen tiistai.




Kyllä on treeni-into kohonnut ainakin potenssiin 10...ihanaa!!!




Ja kannattaa kääntää volumet huomattavasti pienemmälle ;-D




https://www.youtube.com/watch?v=1_5URAMDNTU




terkuin Hanna

tiistai 7. lokakuuta 2014

Teemana Janita



Treenin vetäjä: Tuija

Paikalla: Melissa, Tanja S., Merja, Tanja L.

Päätettiin porukalla, että meillä on aina joku teema treeneille. Ekalla kerralla se oli puomi ja keinu. Tällä kertaa "Janita", koska kävin hänellä koulutuksessa viikonloppuna, ja varastettiin hyvässä muistissa oleva rata omaan treeniimme. Eikä parempaa nimeä tälle teemalle keksitty :D Kokonaanhan tuo rata ei meidän halliin mahdu, vaan siitä tehtiin vasemmassa puolessa olevaa osaa, ja oikealla olevat kepit, pituus, lyhyt putki ja hyppy 16 sekä 17 jäivät pois. Keppien kohdalla suora putki, ja enempi vinossa. Puomin kohdalla kepit, ja numerointi muuten alkoi kakkosen kohdalta. Koittakaa ymmärtää ;)

Putki numero 12 oli kaikille kauhistuksen aihe, ettei hypyn 4 sijasta mene sinne. On oikeasti todella lähellä hyppyä. Mutta taitavasti kaikki tuosta suoriutuivat, ja putki ohitettiin! Salaisuus piilee siinä, että on ohjauksessa ajoissa, sekä omassa liikkeessä. 4-hyppy ohjattiin ulkokautta, koska hypyn ja putken väli on niin kapea, että siinä saa ajettua koiran vitosen takaakierrolle, omalla putken väistämisellään. Joko päällejuoksuna, tai persjättönä kuten esim. Melissa teki. 4-hypyn jälkeen oma liike suuntautuu vinosti putken ja 5-hypyn väliin, jolloin pääsee ohjaamaan jatkoa helposti.

Seuraava kauhistus oli tuo 8-9-10-kohta. Vaadin että kaikki tekevät sen niinkuin Janita sen opetti, ja siitäkin kaikki suoriutuivat :D Lisähankaluutta tähän kohtaan toi se vinossa oleva putki suurinpiirtein keppien kohdalla. Jos jäi kasille haahuilemaan, tai ohjasi sen vaan kääntämällä, putkessa oltiin. Mutta kun kävi ohjaamassa hypyn 8, jäämättä sinne odottelemaan koiraa, vaan jatkoi omaa liikettään, melkein koiraa vastaan ja merkkaamassa esteen 9 ja jatkoi omaa liikettä kaiken ylimääräisen sälän ohi ohjaten putkeen 10, niin jokaikinen koira meni taas oikein!

Koirien silmissä me kuulemma näytämme kuin hidastetulta filmiltä, eli kun käydään näyttämässä tuo este 8, ja jatketaan esteelle 9 merkkaamaan, se vaan tekee siitä koirille niin selvää kuin pläkki ettei tarvitse miettiä mihin sitten?? Ja tätähän pitäisi siis harrastaa joka kohdassa rataa, ei vain tuossa. Mutta korostuu entisestään tuollaisissa tiukoissa paikoissa. Ja jos ei ollut ajoissa, koira oli joko siinä 14 putkessa, tai tuossa 12 putkessa, riippuen mihin asti koira irtosi ;) Mutta tästäkin siis selvittiin. Loppuradalla ei niin hirveitä kohtia enää ollutkaan, hyvällä ohjauksella pääsi nollana maaliin.

Toivottavasti tytöt tykkäs treenistä, tuli niille ainakin hiki ;) Ensi viikolla meille tuleekin sitten Sami ekaa kertaa!


Tanja S. olikin ollut näppärä, ja osannut tehdä tuosta uuden ratapiirroksen. Eli yllä alkuperäinen, ja alla minun muunnos :) Kiitos Tanjalle!