tiistai 24. helmikuuta 2015

Koostetta treeneistä

On vähän jäänyt tämän blogin päivitys, joten tässä koostetta viikkotreeneistä. Meillä on kiertävä vetovuoro, joten jokainen omalla vuorollaan keksii teeman, ja sen ympärille kehittelee treenin. Kyselemme tietenkin vähän toiveita, mitä haluttaisiin treenata.

Hannan vetämä puomi-keppitreeni:


 Tuijan vetämä saksalaistreeni: Saksalaiset siis kohtiin 3-4, 10-11, 12-13.


Tanjan todella haastava persjättötreeni, missä meni kaikilla pää sekaisin. Paitsi Hannalla :D Ensin tehtiin vasemmanpuoleisen piirroksen mukaista treeniä, jossa ohjaajan olisi tarkoitus pysytellä keskellä ympyrää. Tässä tehtiin myös alussa kahdella esteellä merkkaustreeniä, jossa tavoitteena on käydä merkkaamassa este, juosta koiraa vastaan ja merkata seuraava este. Vahvistetaan siis koiran esteiden suoritusta, huolimatta ohjaajan liikkeestä poispäin.


Putki-A-erottelu, sekä erikoisesteillä kääntyminen



Tämä oli todella mielenkiintoinen ja tarpeellinen treeni, testausta että miten se koira kääntyykään niiltä erikoisesteiltä? Tippuuko muurin palikat tiukoilla valsseilla jne.  Pyysin Melissaa laittamaan radalle persjätön renkaalle, siinä kun näkee että osaako se koira tosiaan sen esteen. Jos ei hae itsenäisesti, niin tulee ohi tai väärästä välistä. Hyvä taitotestin paikka tuo. Piirroksesta poiketen, rengas oli radalla suorassa.

Okseria treeneissä harvemmin on, ja mietinkin että onkohan Jippo semmoista edes eläissään nähnyt :D Mutta hyvin se meni. Muurille rytmitys ja "väärään päähän" putkea. Toimi hienosti.

Tuossa sitten juostiin, me kun ei A:lla pysähdytä, niin eteen irrotus pituudella, ja kirmatikirmati tekemään sitä persjättöä renkaalle. Ja onnistu!! Joka kerta! Tämän handlasi eilisestä porukasta kyllä kaikki, nuo mun ja Hannan kokemattomammat koirat mukaanlukien.

Sitten tuo 10 putkeen meno, eikä A:lle. Ja tämäkin joka kerta oikein! Mitä ihmettä? :D Mutta hyvin se meni, kun veti vähän ohi A:sta, ja oma liike toi sen putkeen. Tässä sitten opeteltiin sitä putkijarrua, meillä kun ei erikseen siihen käskyä ole. Nyt on ainakin tommosiin kohtiin toimiva juttu. Merkki putken suulle ja suhahdus. Aiemmin ei oltu kokeiltu, mutta nyt on. Ja toimii. Kannattaa siis kokeilla, saattaa toimia omallakin koiralla ;)


11 niisto, pituudelle valssi ja putkeen. Muurille 15 taas valssi, ja A:lle.

17 liikkuva valssi, niisto ja muurille taas valssi ja A:lle. Nyt vasta muistin, että tähän oli meidän tarkoitus kokeilla vastakäännöstä mutta se jäi kyllä tekemättä.

Tuli siis huomattua, että Jippo on todella taitava kääntymään noilta erikoisesteiltäkin, suorittaa esteet oikein, ja kääntyy tiukasti. Olipa tosi kiva treeni, iso kiitos Melissalle! Ei muutakuin kaikki erikoisesteitä treenaamaan!